Tuotantotalous Metropolialla kiinnostaa
Antti Natunen, 22, opiskelee Metropolia-ammattikorkeakoulussa tuotantotaloutta. Opintojen ohessa hän käy töissä Grundfosilla. ”Käytännön kokemus antaa yleisnäkemystä siihen, miten tehtaat toimivat”, Antti sanoo.
Antti lähti Lappeenrannassa suorittamansa lukion jälkeen opiskelemaan Tampereen teknilliseen yliopistoon automaatiotekniikkaa, mutta se ei kuitenkaan tuntunut omalta alalta.
”Halusin laajempaa ja käytännönläheisempää näkökulmaa, joten hain opiskelemaan tuotantotaloutta Metropoliaan”, Antti kertoo.
”Tuotantotaloudessa yhdistyvät tekniikka ja liiketalous: opinnoissa on esimerkiksi markkinointia, logistiikkaa ja rahoitusta. Perustekniikkaa pitää hallita, esimerkiksi fysiikkaa, ja tietotekniikan puolelta tulee ohjelmointia. Koulussa on vielä tarjolla erilaisia kursseja, joita voi valita oman kiinnostuksensa mukaan. Opintojen jälkeen on varmasti mahdollisuuksia monelle alalle.”
Ulkomaille vaihtoon tai työharjoitteluun
Antti suorittaa opintojaan kansainvälisen yritystoimintaan erikoistuneella linjalla. Tästä syystä monet kursseista ovat englanniksi, ja opintoihin kuuluu joko harjoittelu tai opiskelijavaihto ulkomailla.
”Nyt tämän toisen opiskeluvuoden aikana pitäisi päättää, miten tuon suoritan. Tällä hetkellä harjoittelu tuntuu kiinnostavammalta vaihtoehdolta.”
Antti arvostaa ammattikorkeassa tehtävää yhteistyötä yritysten kanssa.
”Yliopiston luennoilla toki käydään läpi caseja, mutta ammattikorkeakoulussa aidosti teemme yrityksille projekteja, joista syntyy tietoja ja raportteja yritysten hyödynnettäväksi.”
Tuotantotalous sopii Antin mukaan henkilöille, joita kiinnostavat sekä tekniset että taloudelliset kysymykset.
”Jonkin verran pitää olla kiinnostusta esimerkiksi matematiikkaan ja yrityksen talousasioihin. Työelämässä vaaditaan nopeita päätöksiä, joten siihen pitää olla valmis.”
Kesätöissä käsitystä teollisuudesta
Kiinnostus teollisuuteen kumpuaa Antin lähipiiristä.
”Molemmat vanhempani työskentelevät teollisuudessa, joten sitä kautta on saanut näkemystä siihen, mitä siinä maailmassa tapahtuu. Olin ensimmäisen kerran harjoittelussa tehtaalla jo 15-vuotiaana.”
Viime kesänä Antti toimi Grundfosilla trukkikuskina ja työskentely jatkuu opintojen ohessa.
”Uskon, että kokemuksesta on myöhemmin hyötyä, kun on nähnyt, miten tehdas toimii ja miten asiat käytännössä hoituvat. Kokemuksen karttuessa voi sitten hakea uusiin töihin. Tulevaisuudessa minua kiinnostaisi jonkinlainen tuotantopäällikön tehtävä.”
Oy Grundfos Environment Finland Ab
Grundfos on yksi maailman johtavista pumppujen valmistajista. Suomessa päätoimipaikka on Vantaalla, jossa myös valmistetaan jätevesipumppuja ja -pumppaamoja. Valmistusta on lisäksi Joutsassa. Myynti ja huolto on organisoitu omaksi yhtiökseen, Oy Grundfos Pumput Ab, ja toimintaa on eri puolilla Suomea: kiertovesipumppuja, vesihuolto-osaamista, teollisuuspumppuja, uutta digitaalista tekniikkaa edustavia annostelupumppuja, jäte- ja harmaavesipumppuja pienistä aina talonkokoisiin pumppuasemiin sekä pumppujen huoltoa.

